Fazerin kouluruokatutkimus antaa eväitä kehittämiseen

Evidensin toteuttaman Fazerin kouluruokatutkimuksen mukaan koululaiset odottavat kouluruokailulta riittävästi maukasta perusruokaa sekä mukavaa ja kiireetöntä ruokahetkeä, jolloin ruuasta voi nauttia yhdessä koulukavereiden kanssa. Oppilaat haluavat tuntea olevansa tervetulleita ruokalaan ja toivovat parempaa vuorovaikutusta henkilökunnan kanssa. Fazerin tavoitteena on tuoda kouluruokailu 2010-luvulle ja uudistaa niin kouluruokailun makua, miljöötä kuin palveluakin. 

Kiire leimaa koulun ruokahetkeä

Tutkimuksen mukaan 96 prosentille koululaisista on tärkeää, että ruokailuun on riittävästi aikaa. Vain 41 prosenttia koululaisista kokee, että heillä on nyt riittävästi aikaa syödä. Etenkin alakoululaiset pitävät myös todella tärkeänä, että kouluruokalassa on ystävällinen ja jutteleva henkilökunta – tällä hetkellä vain neljännes koululaisista kokee, että näin on. 

Jauhelihamakaronilaatikko suosikkiruoka koko maassa

Lasten lempiruoat ovat yllättävän yhteneväisiä asuinpaikkakunnasta riippumatta: jauhelihamakaronilaatikko on lempiruokien listalla kahden kärjessä kautta maan. Myös lihapullat, lasagne ja uunimakkara ovat suosittuja lasten keskuudessa. Poikien lempiruokaa ovat lihapullat, tyttöjen puolestaan täytetyt tortillat. 

Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla suosituin ruoka on kalapuikot, jotka eivät kuitenkaan mahdu viiden suosituimman ruoan joukkoon muualla Suomessa. Myös pinaattiohukaiset ovat pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla suositumpia kuin muualla Suomessa.

Tutkimus tehtiin touko-kesäkuussa 2015 laadullisen oppilasryhmätyöskentelyn ja valtakunnallisen nettikyselyn yhdistelmänä. Ryhmätyöskentelyyn osallistui 18 lasta/nuorta ja nettikyselyyn vastasi vanhempien suostumuksella 1000 suomalaista 7-17-vuotiasta koululaista eri puolilta Suomea.